Lainaa 24h

Lainaa 24h

Lainaa 24/7 on aika yleinen hakusana, ja ihmiset oikeasti toivoisivat että he voivat saada lainaa kellon ympäri. Ja kaiken järjen mukaan voisi kuvitella, että tämä olisi mahdollista tänä päivänä. Niin moni asia kun on varsinkin netin kautta mahdollista hoitaa koska tahansa.

Kuitenkin nettilainojen kanssa tämä ei toimi näin. Pikavippi, se laina jota yleisesti luulisi helpoiten voivan saada yöllä on kuitenkin samalla laina, jota ei voi näin saada. Eikä tämä toimi oikein minkään vipin kanssa. Luottojen kanssa tilanne taas on hyvin epäselvä.

Kaikki nämä ongelmat johtuvat siitä, että lain mukaan lainaa ei saisi yöllä antaa (https://seriffilaina.fi/). Kuitenkin jos mietitään esimerkiksi luottokortilla maksamista, niin sehän on eräällä tavalla lainan ottamista. Ja kortit toimivat ihan hyvin yölläkin. Laki onkin tämän takia aika hämmentävä, ja luottojen kanssa on aika vaikea sanoa mikä tilanne on.

Kuitenkin pikavippi yöllä ei ole mahdollista saada, sen verran voi ainakin varmasti sanoa. Se on niin tiukasti kielletty, että siitä ei sinällään ole epäselvyyksiä. Sama koskee myöskin muita vippejä, kuten pikalainaa tai pikaluottoa. Niiden saaminen on kyllä estetty.

Lainaa 24h

Joustoluottojen ja kulutusluottojen kanssa käytännöt kuitenkin vaihtelevat. Joitakin luottoja on mahdollista nostaa avatulta tililtä myös yöllä. Tämä kuitenkin vaatii aina sen, että joskus aikaisemmin on noston jo tehnyt päivällä. Se onko tämä mitenkään vaadittu askel on vaikea sanoa, mutta varmuuden vuoksi ainakin se on esillä melkein paikassa kuin paikassa.  Tämän jälkeen voi kuitenkin aika monestakin luottopaikasta saada rahaa yöllä. Tämä onkin tietääkseni ainoa oikeasti toimiva kikka sitä saada.

Tämäkään ei kuitenkaan onnistu jokapaikasta, joten jos tahdot vippiä 24h, niin pitää katsoa että onko se mahdollista täältä lainapaikasta. Tämä on myöskin siinä mielessä ei niin kätevä tapa, että lainaa pitäisi olla haettuna jo valmiina. Jos avaat luottotilin vasta yöllä, niin en ainakaan tiedä paikkaa mistä saisit sitten saman yön aikana sitä rahaa itsellesi. Tämän vuoksi tämäkään ei ole niin kauhea toimiva keino, jos tahtoo lainaa yöllä. Se on kuitenkin paras mitä tarjolla netissä ainakaan on.